Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Verolotto

4.4.2013

263 kannatusilmoitusta

Kannatusilmoituksia tässä palvelussa 263

Kuvaajassa näytetään vain Kansalaisaloite.fi-palvelussa kerätyt kannatusilmoitukset. Kuvaaja päivittyy vuorokauden vaihtuessa.
Voit upottaa kuvaajan omille verkkosivuillesi täältä.
Kannatusilmoitusten keruuaika on päättynyt 4.10.2013.

Kansalaisaloitteen otsikko

Verolotto

Aloitteen päiväys

4.4.2013

Aloitteen muoto

Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä

Oikeusministeriön asianumero

OM 77/52/2013

Aloitteen sisältö

Lailla säädetään kansalaisarpajaisista. Kerran viikossa, lauantaisin Loton yhteydessä arvotaan suorassa televisiolähetyksessä sosiaaliturvatunnuksen perusteella yhdelle Suomen kansalaiselle iästä riippumatta elinikäinen veropaus Suomen valtion ja kunnallisesta tuloverosta. Ei vaikutusta pääomatuloveroihin. Jokainen Suomen kansalainen on automaattisesti mukana arvonnassa. Verovapaus astuu voimaan arvontahetkestä, eikä se ole voimassa takautuvasti. Verovapaus lakkaa ihmisen kuoltua, eikä se periydy. Sitä ei voi myöskään siirtää toiselle henkilölle.

Perustelut

Vuodessa tulisi 52 onnekasta. Jos voittaja olisi keskimäärin 35-vuotias, ja jatkaisi työuraa 63-vuotiaaksi, tulisi verottomia työvuosia 28 kpl. Toki nuorella lapsella tai eläkeläisellä olisi voiton arvo täysin erilainen, mutta kaikille voittajille verottomuus toisi hyvän mielen.

Verottomuusarvonta ei vaikuttaisi merkittävästi valtion tai kuntien verokertymään.
Jos voittaja eläisi keskimäärin 75-vuotiaaksi, ja olisi voittaessaan keskimäärin 35-vuotias, tulisi tuon 40 vuoden aikana voittajia n. 21.000 kappaletta.

Hyvä puoli voitossa olisi se, että se kannustaisi edelleen työntekoon, ei tuloa ilman työtä. Osa voittajan lisäansioista palaisi erinäisten muiden verojen kautta valtiolle, esim. arvonlisäveron, lahjaveron tai perintöveron kautta.

Aloitteen taloudellinen tuki

Ei ole

Kannatusilmoitusten keräystavat

  • Kansalaisaloite.fi

Vastuuhenkilöt

Vireillepanijat

Anssi Puruskainen


Edustajat

Anssi Puruskainen


Varaedustajat

Piia Ratilainen