Sisältöön | Selaa aloitteita | Ohje | Tulosta

Uusi lastensuojelulaki

7.12.2014

640 kannatusilmoitusta

Kannatusilmoituksia tässä palvelussa 640

Kuvaajassa näytetään vain Kansalaisaloite.fi-palvelussa kerätyt kannatusilmoitukset. Kuvaaja päivittyy vuorokauden vaihtuessa.
Voit upottaa kuvaajan omille verkkosivuillesi täältä.
Kannatusilmoitusten keruuaika on päättynyt 7.6.2015.

Kansalaisaloitteen otsikko

Uusi lastensuojelulaki

Aloitteen päiväys

7.12.2014

Aloitteen muoto

Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä

Oikeusministeriön asianumero

OM 111/52/2014

Aloitteen sisältö

Esitämme lastensuojelulain, ja siihen suoraan sidoksissa olevien lainkohtien, muuttamista, jotta lakikokonaisuus vastaisi tarkoitustaan.


Nykymuodossaan lastensuojelulaki ei ole tarkoituksensa mukainen, vaan päin vastoin se

- on ristiriidassa lakiin lasten huollosta, jossa huoltajalle määrätään kasvatusvastuu;

- kirjaimellisesti noudatettuna epää huoltajalta lapsen edun mukaisen kasvatuksellisen toiminnan, sillä lapseen pitää voida koskea ja lapsen tekemisiä pitää voida rajoittaa. Täysin eri asia on henkinen ja fyysinen väkivalta. Samoin on kaksi eri asiaa, että lapsi elää alistettuna tai tottelee vanhempiaan kuten kuuluukin;

- edellä mainituista syistä antaa lastensuojeluviranomaiselle mielivaltaisen oikeuden vedota tilanteen mukaan kumpaankin lakiin. Tästä johdannaisena on syntynyt joidenkin alan työntekijöiden keskuudessa omavaltainen menettelytapa, jolla luodaan tarve lastensuojelun asiakkuudelle ilman todellisuuspohjaa;

- täten antaa mahdollisuuden hajottaa ja hallita perheitä virheellisillä ja valheellisilla toimilla, koska työntekijöitä ei saada vastuuseen. Valittamisprosessi on hankala, ja päätösten purkaminen on tehty vaikeaksi. Jopa mahdottomaksi, sillä lastensuojeluviranomaista ei ohjaa selkeä lakiin kirjattu toimintamalli, vaan on vain suosituksia ja ohjeistuksia;

- ei velvoita lastensuojelun työntekijöitä kertomaan asiakkaalle tämän oikeuksista ja mahdollisuuksista. Esite, jossa kerrotaan keskeiset asiat, ja yhteystietoja lakimiesten ja tukihenkilöiden löytämiseksi, olisi tarpeen - esitteen antaminen asiakkaalle tulisi olla lakisääteinen. Samoin perusteltu ja asiakkaan allekirjoittama suostumus selkiinnyttäisi dokumentointia ja edistäisi työntekijän oikeusturvaa perustelluissa huostaanotoissa. Tulisi ottaa käyttöön myös erityinen huolilomake, mikäli lastensuojelun kielenkäytössä edelleenkin esiintyy huoli-sana. Lastensuojelun työntekijän tulee lomakkeelle yksilöidä selkokielellä se, mitä huolella tarkoitetaan perusteluineen. Perustelut tulee voida esittää todellisiksi, pelkkä tunne ei riitä; jos tuntuu, että jokin on pielessä, se pitää osata perustella. Asiakkaalla on oikeus esittää oma näkemyksensä, ja se tulee kirjata samalle lomakkeelle. Perättömien huolien esittäminen tulisi säätää rangaistavaksi;

- pitää sisällään keskeisiä termejä, joiden merkitys on tulkinnanvarainen. Esimerkiksi "on tarjottava" ei aina käytännössä toteudu lainkaan tai kääntyy muotoon "on pakotettava vastaanottamaan". Usein käytetty sanapari "lapsen etu" kääntyy viranomaiskielessä valitettavan usein lapsen laillisiksi oikeuksiksi, eikä sillä ole mitään tekemistä lapsen todellisten tarpeiden täyttämisen ja kaiken kattavan hyvinvoinnin turvaamisen kanssa. Myöskin "kuuleminen" ja "kuunteleminen" ovat kaksi eri asiaa: usein vanhemman, lapsen tai nuoren mielipidettä ja toivomuksia kuullaan, muttei todella kuunnella. Muitakin vastaavia lainkohtia löytyy;

- antaa mahdollisuuden häiritä perhe-elämää aiheettomilla, ilkeämielisyydellä tehdyillä anonyymeillä lastensuojeluilmoituksilla. Jos hätä on todellinen, ilmoituksen voi tehdä käyttäen omaa nimeä, ja kantaa vastuun ilmoituksestaan;

- antaa mahdollisuuden jättää huostaanotto tekemättä tilanteessa, jossa vaadittaisiin muutakin ammatillista osaamista päätöksen tueksi. Useimmiten lastensuojeluviranomaisella ei ole muuta tarvittavaa pätevyyttä esimerkiksi terveydenhuoltoalalta. Huostaanoton pitäisi olla aina moniammatillisen ryhmän päätös, ei yhden yksittäisen lastensuojelutyöntekijän;

- kuormittaa lastensuojelua turhilla ilmoituksilla, jotka on kuitenkin lakisääteisesti tarkistettava. Perheillä pitäisi olla mahdollisuus toimia lapsensa pääasiallisena kasvattajana, ja varsinkin nuorille pitäisi sallia tietty luontainen kokeilunmahdollisuus ilman viranomaisyhteistyötä. Ulkopuolisen ei-toivottu puuttuminen perhe-elämään toimii usein perhettä hajottavana, enemmän kuin ongelmia poistavana tai sovittelevana elementtinä;

- ei anna riittävää oikeusturvaa lapsille ja perheille;

- ei huomioi riittävästi perheitä kokonaisuutena;

- antaa mahdollisuuden lapsen vieraannuttamiseen vanhemmistaan, muista sukulaisista ja ystävistä. Myös vanhempien, ja muiden läheisten ihmisten, oikeus pitää yhteyttä lapseen on suojattava, sillä lapsen poisottaminen ja pitkäaikainen epävarmuus aiheuttavat helposti päihde- ja mielenterveysongelmia. Tai pahentavat jo olevia ongelmia. Tämä ei ole suotavaa, kun tarkoitus on toimia perheen eheyttämiseksi. Joka sekään ei yleensä toteudu. Myös sijoituspaikan kohtuullinen etäisyys lapsen kotoa on huomioitava tapaamisten helpottamiseksi;

- mahdollistaa toisen vanhemman vieraannuttamisen. Vain harvoin toinen vanhempi on haitaksi lapselle siinä määrin, että vieraannuttaminen on oikeutettua. Tällöin asiasta löytynee näyttöä esim. lähestymiskieltoon tarvittavassa määrin. Ketään ei toki saa pakottaa sanktion uhalla tapaamaan lastaan; se ei ole lapsen edun mukaista. Lähtökohtaisesti lapsella tulee olla oikeus molempien vanhempiensa läsnäoloon elämässään;

- antaa mahdollisuuden pimittää asiakkaalta tätä koskevia tietoja ja tästä tehtyjä kirjauksia, ja salaiseen viranomaisten väliseen toimintaan asiakkaan tietämättä;

- mahdollistaa rahansaannin valtiolta/kunnilta huostaanotoilla. Sijaisperheiden, hoitolaitoksien ja muiden alan yritysten on mahdollista tienata rahaa lasten kustannuksella, jolloin motivaatio tarpeettomiin - jopa laittomiin - huostaanottoihin kasvaa. Lastensuojeluun liittyen ei pitäisi voida harjoittaa voittoa tuottavaa yritystoimintaa, vaan palveluiden tulisi olla suoraan kuntien järjestämiä periaatteena, että vain pakolliset kulut katetaan;

- asettaa monet julkiset palvelut, kuten tarvittavat tutkimus- ja hoitopalvelut, lastensuojelun piiriin, vaikka ne pitäisi pitää erillään. Tällöin nämä palvelut kuormittavat lastensuojelutyön resursseja turhaan;

- jättää huomiotta palveluiden keskittämisen myötä kasvaneet välimatkat, jotka kuormittavat lapsiperheiden arkea. Päivähoito- ja peruskouluverkoston tulisi kattaa koko maa siten, ettei kenenkään päivähoito- tai koulumatka ylitä 20 km yhteen suuntaan. Suositeltava etäisyys olisi enintään 15 km. Sitä pidempi matka vaikuttaa oleellisesti lapsen hyvinvointiin monelta osin, kun kuuden tunnin koulupäivä venyy matkoineen käytännössä jopa 12 tuntiin. Lapsiperheitä ei tule pakottaa asumaan palvelukeskusten läheisyyteen, vaan palvelut tulee hajaannuttaa tarvittavassa määrin;

- jättää huomiotta muiden lastensuojelun kanssa yhteistyössä työskentelevien, kuten sijaisperheiden ja laitosten henkilökunnan, velvollisuudet ja edellytykset toiminnassaan lasten ja perheiden suhteen;

- mahdollistaa sellaisten ihmisten, joilta puuttuu omakohtainen kokemus ja sen tuoma ymmärrys, tekevän teoriapohjalta päätöksiä lasten ja kokonaisten perheiden asioista ja elämästä. Päättävässä asemassa olevalla työntekijällä olisi suotavaa olla omakohtaista kokemusta vanhemmuudesta useamman kuin yhden lapsen osalta;

- antaa epäpäteville työntekijöille vapaat kädet ilman yhtenäisiä, lakisääteisiä toimintatapoja;

- mahdollistaa valvomattoman ja sanktiovapaan toiminnan, epäselvät ja toteutumattomat asiakassuunnitelmat, sekä virheelliset, valheelliset ja epäasianmukaiset kirjaukset. Riitatilanteessa asianomaisen viranomaisen virka ei voi olla ainoa todiste, vaan pitää olla esittää jonkun ulkopuolisen tekemä dokumentti asiasta. Esimerkiksi puolueettoman tahon tekemä arvio lapsen tilanteesta. Riita-asiat pitäisi käsitellä käräjäoikeudessa hallinto-oikeuden sijaan, ja lastensuojelu tarvitsisi oman erillisen valvontaviraston valvomaan, että lastensuojelutyöntekijät noudattavat lakia sanktion uhalla;

- ei anna erityisosaamisella kohdennettua palvelua. Esimerkiksi erityislapsen, väkivaltaa tai päihdeongelmia kohdanneen lapsen tai perheen asiakkuus tulisi voida ohjata heti aiheeseen erikoistuneelle työntekijälle;

- ei käytännössä toteudu juuri koskaan siinä, että lapsi tai nuori sijoitettaisiin, tai edes yritettäisiin sijoittaa, lapselle tutun ihmisen kotiin.
Lähtökohtaisesti lapselle paras paikka on omien vanhempiensa luona, omassa kodissaan. Vanhemman ja lapsen välistä suhdetta ei voida keinotekoisesti mitenkään korvata, ehjä kiintymyssuhde on tasapainoisen kehityksen perusta. Vain harvoin tilanne on sellainen, ettei tukitoimilla voida mahdollisia virheitä tai puutteita lapsen tai perheen perustarpeissa, -turvallisuudessa ja hyvinvoinnissa korjata. Huostaanotto on aina raju kokemus lapselle, tarkoituksenmukaisenakin toimenpiteenä ja oikein toteutettuna, ja usein sen aiheuttamat pelkotilat ja ahdistus jäävät vailla huomiota. Tällöin toivottu muutos parempaan, se monesti mainittu "lapsen etu", jää toteutumatta.


Jotta lastensuojelulaki toimisi käytännössä oikein, yllä lueteltujen epäkohtien korjausliikkeet tulee sisällyttää lakitekstiin mahdollisimman yksiselitteisesti. Hyvä laki ei tarvitse erillisiä käyttöohjeita.

Perustelut

Tällä hetkellä Suomessa asuu noin 18.000 lasta kodin ulkopuolelle sijoitettuna. Määrä kasvaa koko ajan.

On kasvamassa viranomaisvastainen sukupolvi tarpeettomien huostaanottojen ja muiden ihmisoikeuksia rikkovien toimenpiteiden vuoksi. Väärinymmärrettyjä ja -kohdeltuja lapsia ja vanhempia on paljon.
Yhteiskunnassa tulee olemaan ennennäkemättömiä ongelmia, koska iso osa nykyisistä lapsista kasvaa viranomaisia peläten ja järjestelmää halveksien; ei ole väliä, mitä kouluissa ja kodeissa lapsille asiasta opetetaan, koska lapset näkevät ja kokevat asioiden todellisen laidan yksilöllisesti.
Osa kasvatusideologian murrosvaiheessa kasvatetuista vanhemmista ovat epävarmoja vanhemmuudessaan, ja kaipaisivat monenlaista tukea. Apua ei uskalleta hakea, koska on liian monta varoittavaa esimerkkiä, joissa lastensuojelu on kääntynyt tarvitsijaansa vastaan. Pitkäaikainen salailu johtaa stressiin ja ylilyönteihin. Kun ei apua pyydetä, sitä ei voida antaa. Ongelmien esiintuomisen vastuu siirtyy lasten kanssa työskenteleville opettajille ja hoitajille, ylimääräinen vastuu uuvuttaa. Vanhempien epävarmuus ja pelko ruokkii lapsen turvattomuudentunnetta, vaikka muutoin asiat olisivatkin kunnossa. Lopputuloksena kaikki voivat huonosti, jos kierre jatkuu.

Lastensuojelun väärin perustein harjoitettuun sijoituskulttuuriin käytetyt verovarat pitäisi voida ohjata ennaltaehkäisevästi lapsiperheiden hyväksi, mm. lapsilisien muodossa.
Suuri osa lapsiperheiden ongelmista nykypäivän Suomessa johtuu talousvaikeuksista.
Lapsilisäleikkausten toteuduttua tilanne vain pahenee entisestään.

Tätä menoa suurin osa lapsista joudutaan sijoittamaan; se vasta kalliiksi tulee, ja ihmisten pahoinvointi lisääntyy entisestään. Lopulta systeemi kääntyy itseään vastaan: ei löydy tarpeeksi sijoituspaikkoja.
Järjetöntä, koska lapselle useimmiten paras paikka on kotona. Avohuollon tukitoimin iso osa sijoituksia voitaisiin välttää, ja resurssit voidaan kohdentaa paremmin jämerämpää apua tarvitseviin - joita niitäkin on.

Väestöstä noin 60 % koostuu alle 18-vuotiaista ja heidän vanhemmistaan. Tämä aloite koskee suoraan valtaosaa suomalaisista.
Loput 40 % väestöstä ovat maksumiehinä, sivustaseuraajina, tukijoukkoina... kuka missäkin roolissa. Mutta aivan varmasti lastensuojelulaki on jokaisen kansalaisen elämään vaikuttava asia: lapsissa on tulevaisuutemme.

Aloitteen taloudellinen tuki

Ei ole

Kannatusilmoitusten keräystavat

  • Kansalaisaloite.fi
  • Paperilomakkeet

Tähän mennessä muualla kerättyjen kannatusilmoitusten yhteismäärä

Kerääjän ilmoittama arvio: 0 kpl


Linkit muihin verkkosivuihin

Vastuuhenkilöt

Vireillepanijat

Marjo Törmänen


Edustajat

Marjo Törmänen


Varaedustajat

Jukka Uusitalo